Joni Viitala ja Mikko Lehti kävivät hienon kilpailun nelivetomieskisan voitosta. Alussa mentiin kymmenyskisaa ja sitten sekuntikilpailua. Lehti oli jo ratkaista kisan toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, mutta Viitalan kiri ja Lehden moka muutti kisan Viitalan eduksi 6,6 sekunnin erolla.
Joni Viitala oli vasta ensimmäistä kertaa Vetomieskisassa. – En ole vielä ajanut nelivetoisella kuin pari rallia ennen tätä. Haave on ollut päästä tänne ajamaan. Tiukkaan vääntöä oli ja onhan tämä mahtavaa, iloitsi voittaja.
Mikko Lehden selkeä tavoite oli voittaa kilpailu ja se melkein onnistukin, sillä hän nousi Patajoella mukavan tuntuiseen 7,3 sekunnin johtoon.
– Ei ollut ollenkaan selvää ennen päätöspätkää. Hyökättiin tosissaan, mutta tein siellä elämäni ensimmäisen nuottimokan
Kolmossijasta oli hyvä vääntö Avauspätkällä pohjat ajanut Juha Koljonen oli helisemässä Juha Salmsen kanssa. Salminen ohitti Päijälässä Koljosen, mutta Koljonen oli seuraavilla erikoiskokeilla nopeampi ja nappasi podiumpaikan 7,3 sekunnin erolla.
– Hyvä kisa. Viimeksi lähdettiin lääkintähelikopterilla. Tiet olivat hyviä ja mukava nähdä, että yleisö oli palannut reitille, Koljonen nautiskeli.
SM2-luokkaa johtava Miikka Vuokila oli kiinni vielä ennen päätöspätkää kiinni viidennestä sijasta, mutta ei pystynyt enää starttaamaan sinne jäähdytinrikon takia. Niinpä viidenneksi kipusi Jari Puntanen.
Kympin joukkoon mahtuivat vielä Sami Valme, Timo Kuivinen, Jarmo Honkanen, Timo Pitkäniemi ja Markku Rainamo.