Toyotan suomalaisässä Kalle Rovanperä on noussut jo toiseksi Suomen MM-rallissa eli Secto Rally Finlandissa. Rovanperän ero kilpailua johtavaan Viron Ott Tänakiin on kutkuttavat 8,4 sekuntia ennen sunnuntain päätöspäivää. Esapekka Lappi joutui uskomattoman epäonnen kohteeksi, kun auton etuosasta kimmonut kivi sinkoutui tuulilasiin ja rikkoi sen.
Tänak oli lauantaipäivän viimeisen, Vekkula 2:n maalissa ihmeissään hyvästä vauhdistaan.
– Sijoituksemme on edelleen hienoinen yllätys. Päivä on ollut hyvä, kun huomioi sen millaisissa olosuhteissa olemme ajaneet. Luulimme, että menettäisimme paljon enemmän aikaa, mutta oikeastaan meillä menee hyvin.
Rovanperä oli tyytyväinen vauhtiinsa lauantaina.
– Hyvä päivä taas. Tänään on yritetty kuroa kiinni eroa, mutta Ott ajaa sen mitä pääsee koko ajan. Ei ole mahdollista mennä paljon kovempaa. Nyt on hyvät pisteet tulossa, ja yritetään tuoda huomenna homma maaliin.
Lapin päivän puserrus mureni säröytyneeseen tuulilasiin.
– Matalalla olevaa aurinkoa vasten kun ajaa, ei näe mitään. Ei putsattu lasia, kun ei uskallettu painaa sitä, ettei se mene enemmän rikki. Mentiin aivan sokkona. Piti jarrutella paljon, mutta täällä ollaan.
Tilanne 18/22 EK:n jälkeen
1. Ott Tänak EST (Hyundai) 2.02.44,0
2. Kalle Rovanperä (Toyota) + 8,4
3. Esapekka Lappi (Toyota) + 35,2
4. Elfyn Evans GBR (Toyota) + 1.19,7
5. Thierry Neuville BEL (Hyundai) + 2.05,5
Sunnuntaina jännitetään Tänakin ja Rovanperän sekuntikamppailua neljän erikoiskokeen verran
Secto Rally Finlandin viimeinen ajopäivä tarjoilee MM-rallihuumaa vielä neljän erikoiskokeen ja 43,92 kilpailukilometrin verran. Ohjelmassa on Oittilan ja Ruuhimäen erikoiskokeet kahteen kertaan. Sunnuntai aamu alkaa Oittila 1:llä kello 08.23.
Kilpailun päättävälle Ruuhimäki 2:lle ja lisäpisteitä tarjoavalle Power Stagelle ensimmäinen auto starttaa puolestaan kello 13.18.
Rallikaravaani vierailee päivän aikana myös Toivakan keskustassa, jonne yleisö on tervetullut seuraamaan kokomaataukoa Toivakkatalon pihaan. Ralliautot saapuvat Toivakkatalolle kello 11.56.
Maalijuhlallisuuksia vietetään Jyväskylän Paviljongilla kello 16.00 alkaen.
Kuva: Taneli Niinimäki