Tämän viikon lopulla ajettavassa Secto Automotive Rally Finlandissa nähdään tositoimissa useita rallin kotimaisia huippunimiä, mukaan lukien viime viikonloppuna kruunattu tuore suomenmestari Emil Lindholm.
Sekä WRC2- että WRC3-luokissa on molemmissa mukana runsaasti suomalaisia kuljettajalahjakkuuksia. Joukkoa johtaa vuoden 2020 WRC3-mestari Jari Huttunen, joka kilpailee kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa nyt WRC2-luokassa, upouudella Hyundai i20 N Rally2 -autolla.
Huttunen on jo kolme kertaa aiemmin osallistunut Suomen MM-ralliin WRC2-luokassa ja sijoittunut aina kahden parhaan joukkoon. Luokkavoitto irtosi vuonna 2017. Maanantaina testeissä ulos ajanut Huttunen pyrkii palautumaan täyteen iskuun aiempien hyvin suoritustensa ja mainion vireen avulla.
”Tämä on ensimmäinen soralla ajamani WRC2-kisa Hyundai i20 N Rally 2 -auton ratissa, joten meillä saattaa olla vielä opittavaa”, Huttunen sanoo. ” Toivottavasti tietämykseni näistä teistä antaa minulle etulyöntiaseman tulevana viikonloppuna, sillä olenhan aiemmin ollut Jyskälässä palkintopallilla ja ajanut täällä myös voittoon.”
Äskettäin Ford Fiestasta Volkswageniin vaihtanut Teemu Suninen valmistautuu nyt ensimmäiseen kisaansa Volkswagen Polo GTI R5 -autolla. Huttusen tapaan WRC2-menestystä tavoitteleva Suninen, joka oli kaikkien aikojen ensimmäinen AKK:n Tulevaisuuden Tähti -palkinnon voittaja vuonna 2014, nähdään Keski-Suomen sorateillä Movisport-tiimin väreissä, suomalaisen Printsportin kalustolla.
”Kotirallissa ajaminen tuntuu aina erityisen hienolta”, Suninen hehkuttaa. ”En malta odottaa, että pääsen ratin taakse – varsinkin kun kyseessä on vielä tämä 70-vuotisjuhlakisa.”
WRC3-luokkaan on puolestaan ilmoittautunut yhteensä kahdeksan sinivalkoista kuljettajaparia. Mukana nähdään mm. vielä ennen viime viikonlopun päätösosakilpailua Ralli SM-sarjaa johtanut Mikko Heikkilä, kauden 2020 suomenmestari Teemu Asunmaa sekä viime vuonna mestaruustaiston Asunmaata vastaan hävinnyt ja SM-kakkoseksi jäänyt Emil Lindholm, joka sai revanssinsa viime viikonloppuna ajetussa Kokkolan UA:n 60-vuotisjuhlarallissa varmistettuaan itselleen ensimmäistä kertaa halutun rallin kuninkuusluokan (SM1) suomenmestaruustittelin.
”Fiilis on hyvä, varsinkin kun jotkut tämän viikon kilpakumppaneistamme ovat samoja kavereita, joita vastaan taistelimme viime viikonloppuna. Tuntuu hyvältä, että olemme juuri päihittäneet heidät SM-sarjassa”, sanoi Lindholm, jolle nuotteja lukee Reeta Hämäläinen. ”Elämäämme helpottavat paitsi se, että meillä on tuo hieno suoritus plakkarissamme, mutta [tärkeää on] myös viime viikonloppuna kartuttamamme kokemus, sillä emme kovinkaan usein aja kilpaa niin viileissä olosuhteissa kuin mitä tänä viikonloppuna on luvassa.”
”Suomenmestaruuden voittaminen on ollut yksi monista tavoitteistani, ja sen saavuttaminen uuden rengasvalmistaja MRF:n rallirenkailla tekee kaikesta vielä pikkuisen erityisempää. Se ei korvaa viime kauden pettymystämme, mutta saimme hieman ns. balsamia haavoillemme.”
Vuoden 2020 AKK:n Tulevaisuuden Tähti – eli Flying Finn Future Star -palkinnon voittanut Lauri Joona kilpailee nyt ensimmäistä kertaa Rally2-tasolla, kun hän osallistuu kotikisaansa WRC3-luokassa, Škoda Fabian ratissa. WRC3-luokan pisteistä Jyväskylän seudulla 1. – 3. lokakuuta ajettavassa Secto Automotive Rally Finlandissa taisteleviin kotimaisiin kuljettajiin lukeutuvat myös vuonna 2018 Jyväskylässä WRC2-luokan voittoon ajanut Eerik Pietarinen, Jari Huuhka, Juuso Metsälä sekä Riku Tahko.