Paikallisuus ja paikalliset toimijat ovat elintärkeä voimavara Suomen MM-rallille eli Secto Rally Finlandille. Tänä keväänä rallin kanavissa onkin päästy nauttimaan jyväskyläläisen Onna Viestinnän kädenjäljestä, kun Anna Fågel ja Oona Tarvainen ovat ottaneet kilpailun somekanavat haltuunsa.
Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden maisteriopiskelijat ottivat alkuvuodesta yhteyttä kisan lehdistöpäällikkö Sami Kolsiin ja yhteiset sävelet löydettiin nopeasti.
”Anna ja Oona ottivat rohkeasti yhteyttä ja mietimme, olisiko meillä yhteistä tulevaisuutta. Kiinnostus ja kysyntä Secto Rally Finlandia kohtaan on kasvanut valtavasti kuluneen vuoden aikana ja samalla olemme panostaneet voimakkaasti sekä viestintään että markkinointiin. Tämä yhdistelmä loi tarpeen lisätekijöille ja mikäs sen parempaa, että ne löytyivät rallin kotikaupungista. Samalla saamme tuoreita kykyjä suoraan akateemisesta maailmasta kilpailumme pariin. Toki itseäni lämmittää lisäksi se, että yhteydet yliopistolle ovat kunnossa, koska olen myös itse viestinnän alumni. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja olemme MM-rallin osalta saaneet tästä jo paljon enemmän kuin ajattelimme. Nämä nuoret naiset esimerkiksi polkaisivat meille täysin uuden somekanavan pystyyn TikTokiin ja se on lähtenyt hienoon lentoon”, Kolsi kertoo.
Annalle ja Oonalle yhteistyö on ollut erittäin mielenkiintoinen hyppy hieman tuntemattomillekin vesille, tai pitäisikö sanoa rallipoluille.
”On ollut aivan mahtavaa päästä toteuttamaan kilpailun viestintää. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja tuonut jo nyt meille todella arvokasta kokemusta. Kiitos Secto Rally Finland ja erityisesti Sami, kun otitte meidät mukaan tekemään rallia!”, Anna ja Oona kommentoivat.
Secto Rally Finland ajetaan Jyväskylässä ja Keski-Suomessa 4.-7. elokuuta.