Miten ralli rakentuu?

AKK Sports Oy on Suomen autourheilun lajiliiton, AKK-Motorsport ry:n, omistama markkinointiyhtiö. Me AKK sportslaiset saatamme olla joillekin vielä tuntematon taho, mutta kansalliset ja etenkin kansainväliset tapahtumamme, kuten Secto Rally Finland Jyväskylässä, lienevät urheilun ystäville tuttuja.

Tehtävänämme on tuottaa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin tapahtumavieraillemme sekä muille sidosryhmillemme ainutlaatuisia autourheiluelämyksiä, joista voi nauttia vuosi toisensa jälkeen.

Kenties parhaiten meidät tunnetaan Suomen MM-rallin järjestävänä organisaationa. MM-rallin keskuspaikasta Jyväskylästä onkin tullut meille kuin toinen koti. Suomen MM-rallin ajetaan tänä vuonna jo 72. kerran ja lupaamme järjestää mahtavan show rallifaneille ympäri maailman.

Haluamme olla helposti lähestyttävä, luotettava ja vastuullinen tapahtuma. Nämä arvot heijastuvat toimintaamme muun muassa avoimuutena ja laadukkaiden palvelujen tarjoamisella. Tämän lisäksi yhdistämme mielellämme ihmisiä ja olemme mukana luomassa mitä moninaisimpia tarinoita. Tarinoita, jotka ovat usein elämän mittaisia.

Suomen MM-rallin lisäksi olemme kansallisesti näkyvästi esillä muun muassa rallin, rallicrossin ja rata-autoilun SM-sarjojen myötä. Ammattiosaamiseemme kuuluu lisäksi TV-palvelujen tuotanto. AKK:n kuljettajapolku on rakennettu Flying Finn -tunnuksen alle, joka kuvastaa myös kaikkea tekemistämme ja menestysjatkumoa. 

Tapahtumillamme haluamme ennen kaikkea tarjota autourheiluviihdettä kaikille vauvasta vaariin. Meille on erittäin tärkeätä, että niin yleisö, toimitsijat kuin kilpailijatkin voivat nauttia vauhdikkaista tapahtumistamme ammattimaisissa puitteissa. Olemme aina pyrkineet tekemään tapahtumistamme mahdollisimman turvallisia niin niiden seuraajille kuin kilpailijoillekin. 

Arvostamme suuresti sitä vuoropuhelua, jota olemme käyneet ja käymme jatkuvasti eri tahojen kanssa kilpailujen turvallisuuden parantamiseksi. Toivomme sen jatkuvan aktiivisena myös tulevaisuudessa.

Teemme vastuullisuuden eteen töitä myös kilpailutapahtumien ulkopuolella. Merkittävä tunnustus vastuullisuustyöstämme on Secto Rally Finlandin FIA:lta saama, 3 tähden ympäristösertifikaatti, joka uusittiin viimeksi vuonna 2022. Myös autourheilun lajiliitolla on vastaava, korkein mahdollinen ympäristöluokitus.

Me AKK Sportsilla jatkamme työtämme toimintamme ja tapahtumiemme kehittämiseksi, jotta voimme tarjota parhaita mahdollisia elämyksiä autourheilun parissa, tasa-arvoisesti kaikille tahoille! Olet lämpimästi tervetullut mukaan, olitpa sitten katsoja, kilpailija, kumppani tai vaikkapa toimitsija – tule viettämään kanssamme vauhdikasta aikaa ja luomaan oma autourheilutarinasi!

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close