AKK ja Overpower Oy tuovat rallikansan käyttöön 16 rallisimulaattoria. Lisäksi Paviljongilla ajetaan digitaalisen rata-autoilun Suomen mestaruudesta.
Secto Rally Finlandin aikana hellitään tänäkin vuonna rallikansaa, kun Jyväskylän Paviljongilla tarjotaan kaikelle kansalle mahdollisuus ajaa ammattilaisten käytössä olevia rallisimulaattoreita.
Suomen autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport yhteistyössä laitevalmistaja Overpower Oy:n kanssa tuo edellisvuosien tapaan yleisön saataville kaikkiaan 16 simulaattoria, joista neljä on tarkoitettu lapsille.
Flying Finn DigiRigi on autourheilun lajiliiton AKK:n nuorisourheilun hanke, jonka tavoitteena on tukea autourheilun kestävää kehitystä, tuoda autourheilu lähelle lapsia ja nuoria sekä mahdollistaa uusia keinoja tulevaisuuden kykyjen löytämisen.
Viime vuonna Jyväskylän MM-rallin aikana virtuaalista rallia kävi ajamassa noin pari tuhatta ihmistä päivässä, ja tälle vuodelle odotetaan myös paljon halukkaita.
– Yleisin reaktio on ollut “Vau!” Ihmiset ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka realistiselta simulaattorilla ajaminen tuntuu. Näillä laitteilla pystytään simuloimaan kaikki muut paitsi G-voimat. Nykyajan laitteet ovat hyvin kehittyneitä, ja niillä voidaan tuoda kaikkien ajettaviksi esimerkiksi ralli, rata-autoilu tai jopa jokkikset eli jokamiehenluokka, Overpowerin projektipäällikkö Risto Pahkala kertoo.

Aikuiset ja lapset yhtä innoissaan
Rallisimulaattorialue Paviljongin B-hallissa aukeaa yleisölle keskiviikkona 2.8. kello 15 ja on avoinna aamusta iltaan torstaista lauantaihin.
Yleisön koeajojen lisäksi alueella ratkotaan myös digitaalisen rata-autoilun Suomen mestaruus, kun Digital Racing eSM 2023 -loppukilpailu käydään lauantai-iltana. Perjantaina iltapäivällä sen sijaan kisaillaan digitaalisille jokkiksilla.
AKK:n lajipäällikön Henri Karjalaisen mukaan MM-ralli on mainio tilaisuus esitellä digitaalista autourheilua lajina suurelle yleisölle, ja myös harrastavat seurat pääsevät näkyviin. Lisäksi tietysti maailman parhaalle rallikansalle voidaan tarjota lisäaktiviteettia varsinaisen rallin lisäksi.
– Ihmiset tykkäävät, kun saavat kokeilla realistista ajamista. Voi valita rallia, rata-ajoa tai rallicrossia. Aikuiset ovat olleet näistä ihan yhtä innoissaan kuin lapset, Karjalainen sanoo.
Flying Finn DigiRigi -rallisimulaattorialue avoinna Paviljongin B-hallissa:
- Ke 2.8. 15–22
- To 3.8. 9–20
- Pe 4.8. 10–22
- La 5.8. 10–22
- Su 6.8. suljettu
Lisätietoja ja koeajotiedustelut medialle:
Risto Pahkala
Projektipäällikkö
044 552 7275
risto@overpower.gg
Olli Pahkala
Laite-& ohjelmistoasiantuntija
044 335 2553
olli@overpower.gg
Kansikuva: Overpower