Sami Pajarin rallikausi kartanlukija Enni Mälkösen kanssa jatkuu tulevana viikonloppuna Katalonian MM-rallin asfalttiteillä. Junioreiden MM-sarjassa Ford Fiesta Rally3:lla tällä kaudella pronssia ottanut suomalaiskaksikko on Espanjassa liikkeellä Toksport WRT:n Skoda Fabia Rally2 Evo-ajokilla, jolla he ovat aiemmin tällä kaudella kilpailleet jo soralla Sardinian ja Suomen MM-ralleissa. Katalonian MM-rallin alla varmistui myös loppuvuodelle vielä yksi MM-ralli lisää, kun Pajarin autokunta suuntaa ensimmäiseen Euroopan ulkopuolella ajettavaan kilpailuunsa Japaniin, jossa ajetaan rallin MM-kauden päätösosakilpailu 10.-13. marraskuuta.
Barcelonan länsipuolella ajettavat erikoiskokeet ovat vauhdikkaine mutkineen ja ajolinjoineen rallin MM-sarjan eniten ratakilpailuja muistuttavia teitä. Viime vuodelta Pajarilla on hyviä muistoja Espanjan teiltä, varmistihan hän silloin osakilpailuvoitollaan juniorien maailmanmestaruuden. Yhden MM-mitalin kohtalo Pajarin autokunnalle ratkeaa tälläkin kertaa: WRC3-sarjassa tulossa on kultaa tai hopeaa. Vaikka sarjaa johtava Pajari on omat osakilpailunsa jo ajanut, pisteissä lähimpänä olevat Tsekin Jan Cerny ja Suomen Lauri Joona ovat jättäneet Espanjan viimeiseksi osakilpailukseen ja voivat kumpikin voittamalla nousta Pajarin ohi.
Kilpavauhtiin Katalonian MM-rallissa päästään tulevana perjantaina, jolloin ohjelmana onkin jo kauden aikana tutuksi tullut pitkä avauspäivä ilman huoltotaukoja. Perjantain reitillä ajetaan neljä erikoiskoetta kahteen kertaan, joilla on yhteismittaa lähes 120 kilometriä. Viime vuoden osakilpailuun verrattaessa kaksi erikoiskokeista on täysin uusia ja kahden suunta on käännetty tälle vuodelle.
Lauantaina ajetaan kolme erikoiskoetta kahdesti, joiden yhteismitta on lähes identtinen perjantain kanssa. Tällä kertaa päivän lenkkien välissä autot ja kuljettajat pääsevät kuitenkin täysimittaiselle huoltotauolle Saloun huoltoalueella, Port Aventura Worldin vuoristoratojen ja vesiliukumäkien kupeessa. Päivän päätteeksi ajetaan vielä parin kilometrin mittainen yleisöerikoiskoe Saloun rantabulevardin alueella. Sunnuntaina kilpailua on ohjelmassa vielä reilut 50 kilometriä jaettuna kahden kahdesti ajettavan erikoiskokeen kesken. Näistä kilpailun päättävä Power Stage käynnistyy jo pian puolenpäivän jälkeen paikallista aikaa.
– Kaksi täyttä päivää testiä tällä autolla asfaltilla tulivat todella tarpeeseen, koska aiempaa kokemusta Rally2-autosta meillä on vain soralta. Kokeiltiin hyvin erilaisia teitä ja erilaisia asetuksia, joten opittiin jo tässä vaiheessa paljon. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, auto tuntuu nyt oikein hyvältä, Pajari kertasi testiviikonlopun antia.
– Kilpailuun voidaan lähteä luottavaisin mielin hakemaan kokemusta, kun takana on hyvien testien lisäksi mukavat muistot viime vuodelta. Kilpailullista etua ei toki juurikaan saada muihin nähden, mutta ainakin tiedetään mitä on tulossa, kun osa pätkistä on jo tuttuja. Tavoitteena on ajaa ehjä kilpailu ja kerätä kaikki mahdolliset kilometrit uuden auton ja päällysteen yhdistelmällä, Pajari summasi odotukset tulevaan Katalonian osakilpailuun.
Suomalaiskaksikon leirissä iloittiin Katalonian kilpailun alla myös mahdollisuudesta lähteä WRC-kauden päätöskisaan Japaniin ajamaan Toksport WRT:n huippukalustolla. Aiemmin urallaan ei kumpikaan kuljettajakaksikosta ole Euroopan ulkopuolella kilpaillut, joten Japanin asfalttitiet tarjoavat jälleen täysin uuden kokemuksen niin Pajarille kuin Mälköselle.
– Kilpaileminen Japanissa tässä kohtaa huippukalustolla on meille uskomattoman hieno tilaisuus ja ensimmäisenä on kiitettävä meidän upeita yhteistyökumppaneita ja kaikkia osallisia, jotka ovat tämän mahdollistaneet. Paikan päällä opittavaa riittää, ihan jo kaukokisoissa tärkeään aikaeroon totuttautuminen antaa paljon hyödyllistä kokemusta, sekä tietysti kilometrit asfaltilla tulevat tarpeeseen ensi kautta ajatellen. Kerrassaan hienoa päästä päättämään kausi tällaisissa merkeissä!, Pajari kertoo innostuneena marraskuisessa Japanissa odottavasta uudesta haasteesta.
Sami Pajari verkossa:
- WWW: https://www.samipajari.com/
- Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial
- Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/
- Twitter: https://twitter.com/samipajari
Kuva: Hannu Rainamo