MM-rallin turvallisuuteen panostetaan kattavilla koulutuksilla

Suomen MM-rallin eli Secto Rally Finlandin organisaatio panostaa merkittävästi kilpailun turvallisuuteen monilla eri osa-alueilla.

Yksi suurimmista osa-alueista on kaikkien erikoiskokeiden ja niiden toimitsijoiden turvallisuuskoulutukset ennen varsinaista kisatapahtumaa. Isoa urakkaa valmistellaan pitkään ja tuhansille toimitsijoille annetaan hyvinkin syväluotaava turvallisuuskoulutus kahden viikon aikana.

– Tarkoituksena on kouluttaa kaikki erikoiskokeiden varsilla työskentelevät toimitsijat ja varmistaa niin yleisön, kilpailijoiden kuin toimitsijoiden oma turvallisuus kilpailun aikana. Käymme läpi toimintaohjeita esimerkiksi yleisön liikkumiseen liittyen ja kuinka turvalliset katselualueet rakennetaan. Myös erilaiset vaaratekijät, niihin valmistautuminen ja toimintamallit niissä käydään kattavasti läpi. Samalla luomme yhtenäisen turvallisuustoimintamallin jokaiselle erikoiskokeelle, kertoo Secto Rally Finlandin apulaisturvallisuuspäällikkö Mika Häyhänen.

Suurin merkitys koulutuksilla onkin ennaltaehkäisevässä työssä. Tälle kaudelle turvallisuuspuoli on myös saanut aivan uuden koulutusaiheen MM-sarjaan tulleiden hybridiralliautojen myötä.

– Koulutusta on lisätty hybridiautojen myötä. On erittäin tärkeää, että kaikki meidän toimitsijat tietävät, miten toimia uusien autojen kanssa, Häyhänen sanoo.

– Erikoiskokeiden tekijät ovat olleet erittäin aktiivisesti koulutuksissa mukana ja osaaminen on korkealla. He ovat meille hyvin tärkeitä. Iso kiitos jo kaikille tässä vaiheessa ja turvallista Secto Rally Finlandia niin yleisölle, kilpailijoille kuin toimitsijoillekin, Häyhänen lähettää terveiset.

Kansikuvassa Päijälän erikoiskokeen järjestäjät turvallisuuskoulutuksessa Päijälän Pirtillä. Kuva: Kari Nuutinen.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close