Ruotsin MM-ralli: Lappi palaa Toyotalle ja taistelee voitosta Rovanperän kanssa

Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Ruotsin lumilla. Kilpailupaikka on vaihtunut pohjoisempaan, kun kisakaupunkina toimii nyt Uumaja.

Uusien Rally1-hybridiautojen aikakausi alkoi uskomattomalla näytöksellä Monte-Carlossa tammikuun lopussa. Nyt edessä on uusien autojen ensimmäinen lumiralli.

Toyotan Sebastien Ogier ilmoitti jo ennen kauden 2022 alkua, että ajaa vain valikoituja kisoja. Ruotsissa Ogieria ei nähdä ja tehdastiimin väreissä nähdään jälleen suomalaisten suureksi iloksi Esapekka Lappi kartanlukijanaan tuttu Janne Ferm.

Kalle Rovanperälle Monten alku oli karvas, mutta nuori suomalainen yltyi hurjaan iskuun rallin edetessä. Kuin näytiksi Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen tempaisivat pohja-ajan Monten Power Stagelle ja olivat lopulta neljänsiä. Ruotsissa kaksikko on aura-auton roolissa, eli ensimmäisinä reitillä.

Muutenkin suomalaisia on ilahduttavan pitkä lista Ruotsissa: Emil Lindholm, Jari Huttunen, Eerik Pietarinen, Sami Pajari, Lauri Joona ja Tuomas Skantz. Yhteensä Uumajan lumiränneihin starttaa 50 kilpailijaparia.

Kuljettajien tunnelmat

Kalle Rovanperä

  • Talli: Toyota Gazoo Racing WRT
  • Auto: Toyota GR YARIS Rally1
  • Kartanlukija: Jonne Halttunen
  • Luokka: Rally1
  • Kilpailunumero: 69

”Ruotsissa olemme ensimmäinen autokunta reitillä ja varmaan se hieman auraamiseksi menee. Teemme kuitenkin parhaamme ja eiköhän siitä hyvä ralli saada aikaiseksi. Testeissä aloitimme lumisäätöjen tekemisen nollasta, mutta luulen että edistyimme niiden kanssa oikeaan suuntaan.”

Esapekka Lappi

Talli: Toyota Gazoo Racing WRT
Auto: Toyota GR YARIS Rally1
Kartanlukija: Janne Ferm
Luokka: Rally1
Kilpailunumero: 4

”Olen erittäin innoissani ja odottanut tätä hetkeä, että pääsen palaamaan maailman kovimmalle tasolle. Tiimin kanssa on ollut helppoa ja luonnollista toimia. Rally1-auto tuntuu hyvältä ja sain siihen testeissä hyvän tuntuman. Viime rallistani on viisi kuukautta, mutta lähdetään pitämään vauhtia yllä. Haluan taistella palkintokorokesijasta.”

Emil Lindholm

Talli: Toksport WRT 2
Auto: Skoda Fabia Evo
Kartanlukija: Reeta Hämäläinen
Luokka: Rally2
Kilpailunumero: 22

Kuva: Toksport WRT

”Täällä on joitain teitä ajettu paikallisissa kansallisissa ralleissa, mutta en usko, että kukaan luokkamme (WRC2) kärkikuljettajasta olisi täällä aiemmin kilpaillut. Aika vaihtelevia teitä. Välillä todella nopeita osuuksia ja sitten vastapainoksi todella kapeaa ja kääntyilevää tietä. On pitkiä suoria ja ajoa risteyksestä toiseen. On kiva päästä ajamaan kyseisiä kuljettajia vastaan ja mittaamaan heihin omaa tasoa ja vauhtia. Parhaamme tehdään, se on varma.”

Jari Huttunen

Auto: Ford Fiesta Mk II (Huom! uusi auto)
Kartanlukija: Mikko Lukka
Luokka: Rally2
Kilpailunumero: 23

”Auto on ihan kiva ajaa ja se osui nyt ensimmäistä kertaa lumella ajettaessa heti yllättävän hyvin omaan käteen. Kilpailukykymme selviää kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun ralli alkaa. Tavoitteena on ajaa luokassa kolmen parhaan joukkoon. Vaikka Ruotsin MM-rallissa ajetaan lumella, nähdään samalla jo hiukan sitä, mikä on auton suorituskyky soraralleissa. Asfalttikisoissa tällä autolla on ajettu hyviä tuloksia aikaisemminkin. Olen tyytyväinen sopimukseemme Fordin kanssa.”

Eerik Pietarinen

Auto: Volkswagen Polo GTI
Kartanlukija: Antti Linnaketo
Luokka: Rally2
Kilpailunumero: 27

Kuva: McKlein

Sami Pajari

Auto: Ford Fiesta Rally3
Kartanlukija: Enni Mälkönen
Luokka: Rally3
Kilpailunumero: 48

Kuva: Hannu Rainamo.

”Aika nopealta vaikuttaa reitti, kuten monessa paikkaa on jo taidettu mainitakin. Mukana on kuitenkin syheröisempiäkin osuuksia. Niillä eroja varmaan saadaan tehtyä enemmän kuin niissä joissa käytännössä mennään kierrosrajoitinta vasten. Perjantaina on heti aluksi pitkiä pätkiä ja eniten kilometrejäkin, joten alusta asti olisi oltava hyvin hereillä, mutta ei oteta siitä paineita, koitetaan mennä rennon rempseästi.”

Lauri Joona

Auto: Ford Fiesta Rally3
Kartanlukija: Mikael Korhonen
Luokka: Rally3
Kilpailunumero: 49

Kuva: M-Sport

”Hienoa olla taas mukana Junnu-MM -kahinoissa. Kausi 2022 starttaa Ruotsin MM-rallista ja alkuviikko on mennyt JWRC:n osalta koulun penkillä ja tutustuessa uusiin ralliteihin. Lunta piisaa ja aurinko paistaa.”

Tuomas Skantz

Auto: Skoda Fabia
Kartanlukija: Kari Kallio
Luokka: Rally2
Kilpailunumero: 56


Ruotsin MM-ralli starttaa perjantaina kello 9.42 ajettavalla ensimmäisellä erikoiskokeella. Kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kaikkiaan rallissa on 17 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 265.

Ylen lähetykset

Katso Ylen kisalähetykset tästä.

C Moren lähetykset

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa

WRC+ – Rallin MM- ja EM-sarjojen virallinen livestriimauskanava

  • Jokaisen rallin kaikki erikoiskokeet livenä ja tallenteina
  • Kaikki onboard-kamerat
  • Valtava rallivideo kirjasto
  • Paljon ekstraa

Katso lisää WRC+

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close