Jari Huttunen voitti WRC3-luokan Italian MM-rallissa

Viikonloppuna ajettu Italian MM-ralli päättyi sinivalkoisiin juhliin, kun 26-vuotias suomalaiskuljettaja Jari Huttunen ajoi Hyundai i20 R5-autolla WRC3-luokan voittoon. Puolalaisen 2BRallyn kalustolla kilpaileva Huttunen oli samalla kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa kilpailun nopein R5-luokan autokunta ja he sijoittuivat yleiskilpailussa sijalle kahdeksan.

– Hieno voitto! Hitaasti kiiruhtaminen autoa ja renkaita säästellen ei ole helppo taktiikka, mutta näissä oloissa se oli paras, Huttunen sanoi kisan jälkeen. 

Ensimmäistä kertaa Italian MM-rallissa ajanut Huttunen aloitti rallin tasaisesti ja oli ensimmäisen ajopäivän jälkeen WRC3-luokan neljännellä sijalla puoli minuuttia luokkaa johtaneesta Ruotsin Skoda-kuljettaja Oliver Solbegista. Perjantain erikoiskokeilla ongelmia aiheutti rikkoutunut kallistuksenvakaaja, joka hidasti menoa kahdella erikoiskokeella. 

– Kieli keskellä suuta tulimme perjantaina, kallistuksenvaimentajan hajoamisen takia hävisimme varmasti jonkin verran, sillä auto oli vaikea ajettava. Kerran osuimme hiukan reittimerkkinä olleeseen heinäpaaliin, mutta siinä ei aikaa juurikaan kulunut, Huttunen sanoi perjantain päätteeksi. 

Lauantaina Huttunen nousi mukaan kärkikamppailuun ja pääsi luokan kärkeen yhdeksännen erikoiskokeen jälkeen. Luokan kärjessä sekuntitaistelu oli kovaa ja yhdennellätoista erikoiskokeella johtopaikka vaihtui, kun Oliver Solberg nousi Huttusen ohi. Seuraavalla erikoiskokeella Solberg ajoi ulos ja Huttunen kuittasi kärkipaikan takaisin itselleen. Lauantain päätteeksi hänen johtonsa toisena olleeseen puolalaiseen Kajetan Kajetanowicziin oli 10,5 sekuntia. 

– Päivän aikana auto toimi hienosti, kertaalleen meiltä hajosi jälleen kallistuksenvaimentaja ja yksi rengas, mutta nyt emme hävinneet niiden takia paljoa. Taktisesti järkevällä ajolla sijoitus nousi, aivan kuten laskimmekin. 

Sunnuntaina rallissa ajettiin neljä erikoiskoetta. Aamupäivän aikana Huttusen ja Kajetanowiczin kärkikamppailu jatkui tiukkana toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle asti, jossa puolalainen koki rengasrikon ja hävisi Huttuselle yli minuutin. Maalissa Huttunen pääsi juhlimaan WRC3-luokan voittoa minuutin ja 21 sekunnin erolla. Hän oli tyytyväinen voitokkaaseen taktiikkaansa ja kiitteli myös managerinsa Marcus Grönholmin neuvoja. 

– Matkan varrella tuli Marcukselta useampaan otteeseen viestiä, että pitää malttaa ottaa iisisti ja niin myös teimme. Nuotituksen jälkeen tiet tuntuivat tosi hankalilta, mutta kisassa niitä oli helpompi ajaa kuin kuvittelin. Sunnuntaina meillä oli tarkoitus hyökätä kahdella viimeisellä pätkällä ja pitää Kajetanowicz takana, mutta kisa ratkesi nyt hänen rengasrikkoonsa.  

Jari Huttunen on uransa aikana juhlinut MM-rallissa luokkavoittoa kaksi kertaa aikaisemmin. Tämän vuoden helmikuussa hän voitti Ruotsin MM-rallissa WRC3-luokan Hyundailla ja vuonna 2017 hän ajoi Skodalla Jyväskylän MM-rallissa WRC2-luokan voittoon. Viron MM-rallissa syyskuussa hän oli WRC3-luokan kakkonen, ja kahden voiton ja yhden kakkostilan myötä hän jatkaa WRC3-luokan MM-sarjan pisteissä kakkosena, kaksi pistettä yhden kisan enemmän ajaneen Marco Bulacian takana. 

Lopputulokset, Italian MM-ralli 2020, luokka WRC3, top5 

1 Jari Huttunen – Mikko Lukka, FIN, Hyundai i20 R5, 2:50:19.2
2 Kajetan Kajetanowicz – Maciej Szczepaniak, POL, Skoda Fabia Rally2 evo, +1:21.2
3 Marco Bulacia Wilkinson – Marcelo Der Ohannesian BOL/ARG, Citroën C3 R5, +2:07.5
4 Umberto Scandola – Guido D'Amore, ITA, Hyundai i20 R5, +5:45.3
5 Alberto Heller – Marc Martí, CHI/ESP, Ford Fiesta Rally2, +9:36.3

Lisätietoja:
www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Teksti: Jari Huttunen Racing -tiedotus
Kuva: Hyundai Poland Racing

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close