Hyppää hilpeäsanaisen rallikonkari Jussi Tiippanan mukana Suomen MM-rallin etuauton kyytiin – tarina ”Tuplanollan” seikkailuista Jyskälän sorasirkuksessa alkaa tästä!
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2019 olin nollaamassa työpäiväni rasituksia entisöiden italialaista 70-luvun harrasteajokkiani. Ruuvimeisselin kolahtaessa helmapellin lävitse sinänsä kovan näköisestä pellistä, rentoutuminen oli toki hyvin suhteellinen käsite. Samalla kun sieluni silmin sulloin autoa Kuusakosken paalipuristimeen, puhelin soi ja todennäköisesti säästi auton varmalta tuholta:
– Tarkiainen terve. Lähdetkö Neste-ralliin ajamaan nolla-autoa?
– No nyt on kaverit ja kontaktit vähissä. No koitan järjestää loman siihen, niin eiköhän tuo onnistu.
Kun itse kilpailunjohtaja soitti ralliautoilun saattohoitopotilaalle luottamustehtävän perässä, ei siitä sopinut kieltäytyä. Kartturikseni sain pitkän linjan autourheilumiehen Mikkelistä, Aulis Ahosen, joka istui ensimmäisen kerran nolla-autotehtävissä suunnilleen samaan aikaan kuin Friedrich Karl kruunattiin Suomen kuninkaaksi. Yhden nollan autoon istutettiin muuten vain vanhat miehet Juha Salo ja Marko Salminen. Me ajaisimme Auliksen kanssa kahden nollan autoa eli ”tuplanollaa”. Meillä ei tosin ollut lupaa tappaa ketään.
Jutun juoni ja kalusto
Kolmen nollan auto tarkistaa ennakko- ja kohdemerkit, kahden nollan auto kellot ja yhden nollan auto puhkaisee penkan, kertoen toimiiko oletettu ”runkipaikka”.
Tässä kenties tuo yleinen leikkisä kuvaus rallikilpailun nolla-autoista, mutta ihan näin helpolla emme tulisi selviämään.
Nolla-autot olivat mallia Toyota C-HR 1,2 T; vajaat 120 hevosvoimaa, luistonesto ja automaatti-ilmastointi. Eli ihan vakioauto siviilirenkailla, jossa suurimmat visuaaliset poikkeamat alkuperäiseen olivat pohjapanssari, kattovilkut sekä tunnetusti vauhtia nostava näyttävä teippaus. Tiedustelin Tarkiaiselta ennen tapahtumaa C-HR:n ominaisuuksista hyppyreissä, mutta tästä asiasta keskustelu loppui kovin lyhyeen. Toyotan ohjaamoon oli ladattu erilaisia härpäkkeitä koko rahalla, ja näiden kanssa sai laskea sisäisen pikkupoikansa valloilleen koko viikoksi:
- VHF-radio, erikoiskokeiden järjestäjien taajuuksilla
- VIRVE-päätelaite, jossa puheryhmät muiden etuautojen, johtokeskuksen ym. kanssa keskustelemiseen
- Auton katolla sijaitsevan kovaäänisen mikrofoni
- Sireeni- ja vilkkujärjestelmän käyttöpaneeli
- FIA:n seurantalaite
- Go Pro -kamera
- Mukiteline
Maanantai-iltana etuautopalaverissa tosin kiellettiin ensimmäisenä liikenteessä sireenien käyttö, sillä oikeat poliisit ovat kuulemma erikseen. Moni tiedusteli minulta jälkikäteen, että minkä ihmeen takia nämä nolla-autot ovat tavallisia siviiliautoja, eikö joku vanha A-ryhmäläinen olisi parempi ja äänekkäämpi laitos. Vastaus on yksinkertainen: autot ovat järjestäjän työkaluja, joista pitää pystyä helposti kommunikoimaan johtokeskuksen kanssa erikoiskokeenkin aikana.
Viikko käyntiin nuotituksesta ja raivuuhommista
Me tuplanollamiehet lähdimme seuraamaan nuotitusta niin sanotun kakkosryhmän matkaan, johon kuuluvat pääasiassa Junior WRC- ja yksityiskuljettajat. Salo & Salminen -pariskunta matkasi ykkösryhmän eli isojen WRC-poikien mukaan. Nuottivalvonnassa meidän tuli olla erikoiskokeiden lähdössä ennen kuin kilpailijat aloittivat oman nuotituksensa. Tarkoituksenamme oli tehdä viimeinen varmistus, että erikoiskokeella olisi kaikki kunnossa. Pääasiassa tämä tarkoitti luonnossa olevien merkkien paikallaan olon varmistamista, joista yleisimpiä esimerkkejä olivat kääntymismerkit, paalit, “älä-betonit” ja niin edelleen.
Pääasiallinen vastuuhan tästä kuului ratamestareille, mutta me toimimme vielä heidän lisävarmistuksenaan. Nuotitusjakso oli myös samalla tavalla nolla-autoille reittiin tutustumisjakso, jonka aikana oli hyvä ajaa siirtymiä ja erikoiskokeita hieman itselleen tutummaksi. Me emme tehneet nuottia, vaan itse kilpailussa keskittyminen tulisi olemaan yleisön ja ympäristön havainnoinnissa liiallisen kiiruhtamisen sijaan. Kun operoi riittävällä itseluottamuksella, voi antaa Tänakille nuotin verran eteen Toyotien jäsentenvälisissä!
Toimintaa ja tehtäviä mahtui nuotituspäiviin vaihtelevasti, jollain erikoiskokeella oli kaikki kunnossa, mutta toisella saattoi olla repullinen asioita tarkistettavana. Kilpailijaparit jättivät kohtalaisen paljon omia huomioitaan toimitsijoille erikoiskokeen maaliin tai suoraan johtokeskukseen, josta tietoa jyvitettiin meille. Yleisimpiä huomioita olivat maalin jälkeiset jarrutusmatkat, jo mainittujen “älä-betonien” paikat sekä tiekirjamerkinnät. Tutustumisen aikana koetimme myös tähyillä merkkaamattomia kiviä, jotka voisivat aiheuttaa suurempaa vahinkoa autojen ripustuksille. Ei liene sattumaa, että kun kotioloissa löydän kantapääni alle kaikki biljardipöytää pienemmät esineet, onnistuin myös kilpa-autolla osumaan näihin ripustuksensyöjäkiviin erittäin hyvällä menestyksellä.
Päijälän erikoiskokeella jouduimme hieman raivausosaston töihin, sillä erittäin kapealla välitien osuudella oli erään kilpailijaparin Lancer Evo X ottanut yhteen kallioleikkeen kanssa. Tästä kohtaamisesta oli lopputuloksena tyrmäysvoitto kallioleikkeelle. Kilpailijapari jatkoi nuotitusta huoltomiehen tuomalla vara-autolla ja me jäimme paikalle pohtimaan Lancerin raivausta pois tieltä. Aluksi ei ollut mitään hätää, mutta paikalle ilmaantunut kylän isäntä Mitsubishi Canterillaan aiheutti sitten oman haasteensa: Canterillahan ei enää ohi mahtunut ja sumppu oli valmis.
Taaksepäin lähimpään risteykseen oli matkaa vajaa kilometri ja Canterin taakse alkoi kerääntyä pientä ruuhkaa. Lopulta pehtoorin lavalta löytyi kuormaliina ja suunnittelimme huoltomiehen kanssa vetävämme Mitsun väkivalloin lava-autolla tieltä sivuun. Huoltomies huolehtisi raadon lopulta pois. Lämpimästä säästä huolimatta siinä touhutessa tuli jotenkin kylmä väristys menneisyydestä: ei ollut ensimmäinen kerta, kun vetelen hinausköyttä hajonneen Evon akseliston ympäri rallipikataipaleen varressa…
Saimme lopulta murjottua Lancerin pois ladulta ja Canterin hävitessä maisemaan, oli Mitsubishien Keski-Suomen kokoontumisajo saatu purettua. Taustalla episodin ajan matkapuhelimiinsa keskittyneet nuotittajat tsemppasivat ”Forza finlandese” -huudoin ja kaikilla oli taas hauskaa.
Soihtumies ja ilmanpaineita testierikoiskokeella
Torstaiaamun Vesalan testierikoiskokeella pääsimme viimein varsinaiseen hommaan kiinni. Ajoimme ennen varsinaisia kilpailijoita erikoiskokeen lävitse testaten samat asiat, jotka kilpailussakin tulisimme tekemään: ajanotto, aikatarkastusasemien henkilökunnan valppaus ja ennen kaikkea reitin turvallisuus. Turhahan sitä on kieltää, että ihan jopa siviiliautolla tuntui aika hienolta lasketella runsaasti yleisöä keränneen shakedownin lävitse.
Testipätkä meni muutamaan otteeseen poikki, joten meille nolla-autoillekin riitti puuhaa. Joku neropatti päätti esimerkiksi esitellä kuivalla kesäkelillä soihtua erikoiskokeen varressa metsäpalovaarasta piittaamatta. Salo & Salminen kävivät varmistamassa kilpailijoiden välissä reitin tilan, kun soihtumies oli saatu aisoihin. Meille osui Auliksen kanssa tehtäväksi saattaa shakedownin varrella asunut henkilö pois kotoaan, eli henkilöauto ajoi edessämme ja me pidimme huolen, että meidän jälkeemme reitti olisi taas vapaa kilpailijoiden käyttöön.
Shakedownin alkupuolella nojailimme Salon kanssa kalustomme konepeltiin ja seurasimme viereen parkkeeranneen Thierry Neuvillen toimintaa, hänen laittaessaan rengaspaineita kohdalleen. Pysäköidessään Thierry oli kaksin kartanlukija Gilsoulin kanssa, mutta puolessa minuutissa auton ympärille kerääntyi kymmeniä fanaattisia rallifaneja. Osa ryömi ojasta, osa putosi taivaalta ja muutamassa minuutissa Hyundaita ei enää näkynyt ihmismuurin takaa. Tyynesti Neuville tarkasteli ilmanpaineita, vaikka hänen liikkuessaan lauma rallifaneja antoi noin metrin verran tähtikuljettajalle omaa elintilaa.
– Toi on mulle ihan arkipäivää SM-ralleissa, kiteytti tilanteen Juha Salo.
Ensimmäinen kilpailupäivä ei anna armoa
Perjantai, ensimmäinen kilpailupäivä. Aikataulu osoitti, että meidän kippomme piti kirmauttaa ulos huoltoparkista 06:25. Tämä tarkoitti herätystä ennen aamuviittä. Heti perään piristävä aamusuihku, aamulenkki, kanamunat, rahkat ja puurot naamaan, ja reippaana kohti huoltoparkkia.
Totuus: kello soi ennen viittä, kahdesti torkkua ja kiireellä hampaat pesten aisapari Ahosen kanssa aamupekonille. Aulis kertoi kohdanneensa edellisenä vuonna Paviljongin ylikulkusillalla varhaisaamuna koko viikon samoilla silmillä vetäneitä rallifaneja, joilla saattoi olla myös hieman rallibensaa suonissaan. Herrat tiedustelivat, mahtaisiko samainen rallibensa maistua Aulikselle, mutta Parc Ferméssä odottava nolla-auto ja sen mukana tuleva tehtävänkuva eivät aivan sopineet yksiin tämän tarjouksen kanssa. Elämä on täynnä valintoja.
Meidän hommamme alkoi käytännössä siitä, kun kävelimme alas yöparkkiin noutamaan nolla-autoamme. Myös nolla-autot on ajettu Parc Ferméen siitä saakka, kun yötauolle saapunut Sebastien Loeb ei saanut Citikkaansa taittumaan sinne sisään, ja ilmoitti suhteellisen selvällä ranskalla mielipiteensä kisajärjestäjille heidän järjestelyistään.
Matkalla kohti aamun ensimmäistä erikoiskoetta tarkastimme heti huoltoparkista alkaen kaikki aikatarkastusasemat, tankkausalueet, puomivahdit, liikenteenohjaajat ja yleiset järjestelyt. Tarkastaminen on ehkä hieman väärä sana, ei järjestyshenkilöiltä tentattu sotutunnuksen loppuosaa ja rynnäkkökiväärin numeroa, vaan ennemminkin pyrimme varmistumaan kilpailun jouheasta läpikulusta.
Pääasia on, että aikakorttiin tulivat merkinnät oikein, puomit olivat auki ja liikenteenohjaajat keskittyvät haarapääskyjen sijaan huomioimaan kohta saapuvia kilpa-autoja ja ohjaamaan liikennettä. Siirtymillä kuuntelimme myös tarkalla korvalla radioliikennettä, sillä meidän edellämme menevät turva- ja reittiautot kävivät kohtalaisen paljon radiokeskustelua. Tuo keskustelu ei suoraan koskenut nolla-autoja, mutta antoi kuvaa mitä erikoiskokeella saattaisi olla luvassa.
Tarina jatkuu – lue osa 2 täältä »
Teksti ja kuvat: Jussi Tiippana
Kuka Tuplanolla?
Jussi Tiippana on entinen ralliautoilija, nykyinen avio- ja myyntimies. Autokorjaamoyrittäjän poika on kastettu vaihteistoöjyllä ja syötetty kilpabensalla, ja ottanut tuntumaa Keski-Suomen sorateihin niin kilpailijana, katsojana, huoltajana – kuin etuautomiehenäkin.
Lisää Jussin hilpeää rallisanailua pääset selaamaan arkistohelmistä Benzinan sivuilta.
