Neste Rallissa vieraillut Kimi Patova: “Radalla kuskit kunnioittavat toisiaan, kunnioitetaan toisiamme myös arkiliikenteessä”

Seitsemäntoistavuotias ratamoottoripyöräilijä Kimi Patova on AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelman tuorein kummi. Neste Rallin mediatiimi jututti Kimiä Jyväskylän Paviljongin huoltoparkissa liikenneturvallisuudesta sekä tietenkin rallista.

AKK:n valtakunnallinen liikenneturvallisuusohjelma Turvassa Tiellä esittäytyi Neste Rallissa Rallin Olohuoneen vierasyksikössä. Esillä olivat sekä AKK:n että Veripalvelun yhteinen “Ole sankari, ojenna kätesi.” -kampanja, että Turvassa Tiellä -kummi Kimi Patova näyttävine kalustoineen. Verenluovutuskampanjan keulakuvana nähtävä Kalle Rovanperä kiihdytteli tänä vuonna Suomen MM-rallissa, WRC2Pro-luokassa.

“Ole sankari, ojenna kätesi.” -yhteiskampanjalla halutaan kannustaa vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen sekä auttamaan verta tarvitsevia potilaita. Heinä-elokuussa toteutettavan kampanjan tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta liikenneturvallisuudesta ja kannustaa luovuttamaan verta. Jo yhdellä luovutuksella pääsee auttamaan kolmea apua tarvitsevaa.

Kimi Patova, 17-vuotias ratamoottoripyöräilijä, on Turvassa Tiellä -ohjelman tuorein kummi.

– Halusin olla liikenneturvallisuustyössä mukana, koska voin omalla toiminnallani auttaa. Voin vaikka kehottaa nuoria käyttämään kypärää, Kimi heittää esimerkin.

Moottoriurheilussa turvallisuus on kaiken toiminnan tinkimätön perusta. Säännöt ja turvallisuusmääräykset ovat ammattimoottoriurheilijoilla selkärangassa. Asenteita voisi moottoriurheilun puolelta siirtää enemmän myös arkiliikenteeseen.

– Radalla on tietyt säännöt ja kuskit kunnioittavat toisiaan. Kaikki tietenkin haluavat voittaa ja välillä saatetaan käyttää röyhkeitäkin keinoja, mutta pohjimmiltaan kunnioitetaan muita kuskeja.

– Toisten kunnioitus on tärkeää pitää mielessä myös arkiliikenteessä. Muistakaa, että liikenteessä on muitakin ja älkää koheltako, ohjeistaa Kimi.

Myös nelipyöräisten seuraaminen on Kimille tuttua puuhaa, ja ralli mieluinen laji. 

– Neste Rallia olen ollut katsomassa erikoiskokeilla ennenkin, nyt sitten ensimmäistä kertaa varikolla.

– Onhan se upea fiilis, kun olet pätkällä ja Suomi-kuski menee ohi, Kimi hehkuttaa.

Suosikkikuljettajia nuorelta mieheltä löytyy vaihtelevasti eri talleista.

– Lempikuskini on Ott Tänak – tykkään siitä miten hän toimii, ei paljoa selittele. Tiukka äijä, hymyilee Kimi.

– Suomi-kuskeista suosikkini on Lappi, joka ajaa kovaa ja rennolla meiningillä. Myös Rovanperän ajo kiinnostaa.

Entä millaisia liikenneturvallisuuteen liittyviä terveisiä Kimi Patova haluaisi lähettää erityisesti ikäisilleen nuorille?

– Muistakaa mopolla ajaessanne, että kypärä päässä ei riitä, jos sitä ei muista laittaa kiinni. On liian paljon tapauksia, joissa mopokuskille on käynyt huonosti kun kypärä on lähtenyt päästä. Eli kypärä ehdottomasti kunnolla kiinni!

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close