Hyundai tiputti pommin: Craig Breen kolmanneksi kuskiksi Neste Ralliin

Craig Breen liittyy Hyundain kolmanneksi kuljettajaksi Thierry Neuvillen ja Andreas Mikkelsenin rinnalle Neste Ralliin.

Irlantilaiskuljettaja nimettiin kokoonpanoon tiistaina 25.6. ja hän osallistuu vielä samana päivänä penkintestaukseen.

Viime vuonna Breen menetti paikkansa Citroenilla ja on siitä asti työskennellyt kovasti löytääkseensä tiensä pakaisin rallioautoilun huipulle.

Tänä vuonna hän on ajanut monia kansallisia ralleja R5-mallin autolla.

– Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta päästä ajamaan Suomeen WRC-autolla, Breen innostuu.

– Tässä on joutunut odottamaan pitkästi ja hartaasti, samalla katsellen muiden ajavan. On suuri kunnia saada tällainen tilaisuus kartturini Paul Naglen kanssa.

Breen muistetaan varsin lennokkaana Keski-Suomen sorateiltä ja on irlantilaisella vuodelta 2016 matkamuistona kolmas sijakin.

Ennen Neste Rallia Breen ja Nagle osallistuvat Rally Estonia kilpailuun Virossa heinäkuun puolessa välissä.

Hyundai Motorsport WRT Neste Rallissa:
Thierry Neuville/Nicolas Gilsoul
Andreas Mikkelsen/Anders Jæger
Craig Breen/Paul Nagle

Kuva ja teksti: WRC

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close