Valloittavatko nämä yhdeksän suomalaista Ruotsin MM-rallin tulevana viikonloppuna?

Rallin MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan tuttuun tapaan Ruotsissa. Suomalaisia tulevan viikonlopun kilpailussa on peräti yhdeksän kuljettajan verran.

WRC-luokassa ajavat tehdaskuljettajat Jari-Matti Latvala, Esapekka Lappi ja Teemu Suninen. Heidän lisäksi mukaan lähtevät ralliveteraani Janne Tuohino, sekä kaksinkertainen rallin maailmanmestari Marcus Grönholm. 

WRC 2 Pro -luokassa kisaavat Skoda Motorsportin ilmoittamat Kalle Rovanperä ja Eerik Pietarinen. WRC 2 -luokassa puolestaan kisaan lähtevät Ralli SM -avauksen voittanut Emil Lindholm, sekä vuoden 2015 Flying Finn Future Star -voittaja Jari Huttunen.

Rallin MM-sarjan kärjessä kilpailuun lähtee jälleen Monte Carlon valloittanut ranskalainen Sebastien Ogier. Toisena sarjassa ja lähtöjärjestyksessä on belgialainen Thierry Neuville. Toyota Gazoo Racingin virolaiskuljettaja Ott Tänak on reitillä kolmantena.

Tallimestaruustaistossa ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen on Toyota. Heidän takanaan toisena on Hyundai, kolmantena Citroen ja neljäntenä M-Sport Ford.

Kuljettajien kommentit

Teemu Suninen, Ford Fiesta WRC #3, M-Sport Ford World Rally Team 

– Ajoimme viime viikolla hyvän testipäivän Suomessa. Alle kertyi yli 200 kilometriä. Itseasiassa meillä oli paljon testattavia säätöjä tänä vuonna ja pystyin tuntemaan, että olemme ottaneet askeleen eteenpäin. Kilpailukykymme tietysti riippuu paljon kelistä. Kaiken avain on pysyä mahdollisimman pitkään puhtaalla linjalla. Kaikki haluavat taistella kärkisijoista ja meidän täytyy tehdä kovasti töitä varmistaaksemme paikkamme tuossa taistelussa. 

Esapekka Lappi, WRC, Citroen C3 WRC #4, Citroen Total WRT

– Jos olosuhteet pysyvät samoina, kuin testeissä viime viikolla, niin tien pinnalla oleva jää on todella ohutta. Se menee varmasti rikki helposti ja tie menee soralle. Silloin täytyy säästää nastoja. Meillä on nyt hyvä lähtöpaikka. Pidän Ruotsin nopeavauhtisista erikoiskokeista. Toivon, että meillä vähän onnea tällä kertaa ja kova työ tuottaisi tulosta.

Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #10, Toyota Gazoo Racing WRT

– Tämän vuoden Ruotsin ralli tulee olemaan minulle erityinen. Siellä minusta tuli nuorin MM-rallin voittaja, ja nyt minusta tulee eniten MM-ralleja ajanut kuljettaja samassa kilpailussa vain 11 vuotta myöhemmin. Toivottavasti voimme taistella yhtä hyvästä tuloksesta kuin vuonna 2017, jolloin saimme Ruotsissa ensimmäisen voiton Yaris WRC:llä. Minun täytyy nyt saada hyvä tuntuma ajamiseen, mikä puuttui Monte Carlossa.

Kalle Rovanperä, WRC 2 Pro, Skoda Fabia R5 #25, Skoda Motorsport

– Hyvät fiilikset on kisan korvalla. Juuri tässä on ainoat testit käynnissä. Se ei tietenkään tee tästä kovin helppoa, kun säädöt pitää saada nopeasti oikeaksi ja saada hyvä tuntuma. Myös uudenlainen rengas aiheuttaa totuttelua. Tarkoitus on pysyä pois penkoista ja saada täältä hyvä kokemus. Yritetään tietysti myös olla nopeita, kuten jokaisessa rallissa. WRC 2 Pro -luokassa kaikki ovat nopeita. Esimerkiksi norjalainen Mads Östberg on ajanut täällä niin monesti, että hänen vauhtinsa voi olla mitä vain. Pietarinen ja minä osallistumme ralliin ensimmäistä kertaa.

Eerik Pietarinen, WRC 2 Pro, Skoda Fabia R5 #26, Skoda Motorsport

- Odottavaiset fiilikset ovat kisan suhteen. Mielenkiinnolla katsotaan, miten kova kisa tulee. Tämän kauden osalta olemme päässeet ajamaan ihan hyvin testejä, mutta vertailukohta muihin vielä puuttuu kisojen puuttuessa, mutta kohta sekin selviää, mihin vauhti riittää. Taso kovenee toki aiemmista vuosista, kun ajamme rallin MM-sarjaa. Raaka vauhti pitää olla kovempi läpi kisan. Ruotsissa tiet ovat todella nopeita, joten mennään varmasti aika kovaa. Keli näyttää tällä hetkellä tekevän kisasta mielenkiintoisen. Pitkä ralli on edessä.

Jari Huttunen, WRC 2, Skoda Fabia R5 #46

– Ruotsiin lähdettäessä fiilikset ovat hyvät. Viime viikon testeistä jäi hyvä maku. Auto toimii todella hyvin ja se tuntuu hyvältä. Muistui mieleen, miksi viime kerralla MM-rallissa voitin luokkani Skodalla. Kisan olosuhteet mietityttävät hieman. Koko viikolle on luvattu plussaa, ja se tarkoittaisi, että tiet menevät soralle, mutta se on sitten kaikille sama. Renkaiden kestävyys siinä tapauksessa on avainasemassa. Käytössämme on viime vuotiset nuotit. Olosuhteet saattavat muokata hieman erikoiskokeita viime vuotisesta, mutta uskon, että kokemusesta on hyötyä. Ruotsin jälkeen ohjelmassa ei ole mitään varmaa, mutta en ota erityispaineita. Jokainen kisa, mihin osallistutaan, on tärkeä.

Emil Lindholm, WRC 2, Volkswagen Polo R5 #46

– Hyvillä fiiliksillä lähdetään reissuun. Olemme nuotittaneet rallin kertaalleen, mutta nyt olemme ensi kertaa lähtöviivalla. Odotan tulevaa innolla, sillä tykkään paljon Torsbyn alueen teistä ja niiden luonteesta. Tiet ovat huomattavasti enemmän kääntyviä kuin perinteiset suomalaistiet, mutta ne eivät silti ole liian hitaita.

Marcus Grönholm, WRC, Toyota Yaris WRC #68, GRX Team

– Tässä on kyse siitä, että lähden nautiskelemaan synttärilahjastani Ruotsin rallin hienoille teille. Sieltä on monia unohtumattomia muistoja ja voitinhan siellä ensimmäisen MM-rallinikin vuonna 2000. Timolla on varmasti homma hyvin hallussa edelleen, joten nuoteista ei niiltä osin tarvitse huolehtia.

Janne Tuohino, WRC, Ford Fiesta WRC #92, JanPro Racing

- Viimeksi ollaan WRC:llä oltu Ruotsissa vuonna 2006 Mikon (kartanlukija Markkulan) kanssa. Uutta autoa pääsimme viime viikolla maistelemaan. Auto on aivan älyttömän hieno. Nauratti suorastaan ajaa vaikkei vielä paljoa ajettukaan. Nyt testaamme vielä joitain asetuksia ja säätöjä, jotta päästään vielä paremmin autoon sisälle. Ruotsissa meidän päätehtävä on markkinoida kalustoa, jota on tarkoitus vuokrata kuljettajille. 

Ruotsin MM-ralli 2019: Kauden ainoa talviralli tarjoaa vauhdikkaan haasteen kuljettajille

Ruotsin osakilpailu on sarjan ainut puhdas talviralli. Rallista tekee erityisen juuri sen olosuhteet, jotka muuttuvat joka vuosi esimerkiksi vallitsevan lumitilanteen mukaan. Viime vuonna kilpailussa nähtiin paljon muutoksia ja dramatiikkaa, kun kärjessä lähteneet kärsivät roolistaan tien putsaajina. Voittajaksi viime vuonna ajoi Thierry Neuville.

Ruotsissa ajetaan neljän päivän aikana 19 erikoiskoetta. Ralli alkaa torstaina Karlstadin yleisöerikoiskokeella. Perjantaina ajetaan rallin pisin päivä. Siihen kuuluu 7 erikoiskoetta, joiden yhteismitta on 139,31 kilometriä. Lauantaina vuorossa on 8 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy 126,18 kilometriä. 

Rallin päätöspäivänä ajetaan 51,31 kilometriä, joka koostuu kolmesta erikoiskokeesta. Rallin yhteismitta on 316,80 erikoiskoekilometriä. Rallin ratkaisut nähdään sunnuntaina kello 13.18 alkavalla Torsby 2 erikoiskokeella, joka on rallin viimeinen erikoiskoe. Tuolla erikoiskokeella jaossa ovat myös Power Stage -pisteet.

Kilpailun kotisivuille tästä
Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä
Kilpailun reittiaikatauluun tästä

Erikoiskokeiden määrä: 19
Erikoiskoekilometrejä: 316,80 km
Kilpailun kokonaispituus: 1460,59 km

Näin seuraat Ruotsin MM-rallia

Videot, kuvat ja artikkelit maksutta WRC Media Roomista

Rallin MM-sarjasta on tarjolla journalistiseen käyttöön runsaasti sarjan tuottamaa, maksutonta materiaalia. Ota aineistot haltuun ja siirry materaalipankkiin alla olevasta linkistä.

WRC Media Room »

Liveseuranta ja ajankohtaiset uutiset rallin MM-sarjan kanavista

Ralliradio, reaaliaikaiset tulokset sekä sosiaalisen median ja WRC+ palvelun kautta runsaasti päivittäisiä ekstrasisältöjä – kaiken tämän ja paljon muuta löydät rallin MM-sarjan kanavista.

wrc.com »
twitter.com »
facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »

MM-rallit Suomen televisiossa Ylen kanavista

MM-rallien lähetysajat »

MM-rallien kohokohdat maksutta Red Bullin netti-TV:stä

Katso Red Bull TV:n räätälöityjä kisalähetyksiä mobiilin, läppärin tai smart tv:n kautta.
Kauden tulevat lähetykset »

Neste Rallin kanavista ajankohtaista sisältöä läpi MM-kauden

nesterallyfinland.fi »
twitter.com »
facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »
#RallyFinland

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close