FIA vahvisti MM-rallikalenterin 2019 – Neste Ralli ajetaan elokuun alussa

Kansainvälinen autoliitto FIA on julkistanut rallin MM-sarjan kalenterin vuodelle 2019. Suomen MM-ralli eli Neste Ralli siirtyy elokuun puolelle ja se ajetaan niin, että päätöspäivä on sunnuntai 4.8.

Kausi alkaa perinteisesti tammikuussa Monte-Carlon MM-rallilla ja päättyy marraskuussa Australiaan. Kauteen 2018 verrattuna kalenteriin tulee yksi kilpailu lisää, kun sarja vierailee Chilessä toukokuussa.

Neste Rallin ajankohta on ensi vuonna välittömästi suosituimman kesälomasesongin jälkeen. Kilpailun järjestämisen kannalta ajankohdasta odotetaan järjestäjälle ja siten yleisölle suotuisampaa.

– Järjestelypuolella saamme lomien ulkopuolisuudesta hyötyä, sillä vapaaehtoisten osallistuminen helpottuu, kun ralli ei mene lomasuunnitelmien kanssa päällekkäin. Lisäksi katsoja-alueita ja parkkipaikkoja saanemme käyttöön helpommin peltojen ollessa paremmin käytössä, kommentoi Neste Rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

Rallin MM-sarjan kalenteri 2019
1. Monte-Carlo 27.1.
2. Ruotsi 17.2.
3. Meksiko 10.3.
4. Ranska 31.3.
5. Argentiina 28.4.
6. Chile 12.5.
7. Portugali 2.6.
8. Italia 16.6.
9. NESTE RALLI, 4.8.
10. Saksa 25.8.
11. Turkki 15.9.
12. Iso-Britannia 6.10.
13. Espanja 27.10.
14. Australia 17.11.

Lähde: FIA World Motor Sport Council

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close