Jari Huttunen sijoittui sunnuntaina päättyneessä Walesin MM-rallissa WRC2-luokan neljänneksi. Hyundai Motorsportin kuljettajien kehitysohjelmassa i20 R5-autolla kilpailevan Huttusen aikaero luokan voittaneeseen Kalle Rovanperään oli hieman alle kolme minuuttia.
Luokan kolmostila jäi Huttuselta 43 sekunnin päähän. Huttunen ajoi luokan pohja-ajan kisan viimeiselle erikoiskokeelle.
– Pitkä kisa ja melkein ehjä suoritus. Se on hyvä, että vauhti parani päivä päivältä, mutta kyllä aikaero kärkeen oli yllättävän iso enkä nelossijaan ole koskaan tyytyväinen, Huttunen sanoo.
Tavoitteena ollut palkintokorokesija karkasi Huttuselta ja kartanlukija Antti Linnakedolta perjantaina, kun rengasrikko ja pyörähdys verottivat heidän menoaan neljännellä ja yhdeksännellä erikoiskokeella. Perjantain päätteeksi kaksikko oli WRC2-luokassa viidennellä sijalla. Lauantaina Huttusen kilpailu sujui ehjästi ja hän nousi luokassaan neljänneksi aamun toisella erikoiskokeella ja piti paikkansa koko päivän ajan. Päivän ainoa notkahdus koettiin viimeisellä erikoiskokeella, kun rengasrikko hidasti jälleen vauhtia, mutta neljäs sija säilyi siitä huolimatta.
– Vaikea sanoa jälkikäteen, olisiko kolmossija ollut otettavissa ilman ongelmia. Molemmat rengasrikot sattuivat noin viisi kilometriä ennen erikoiskokeiden maalia, joten ihan katastrofeja ne eivät olleet, toki nelospätkällä hajosi eturengas, joten meni siinä oma aikansa. Ralli oli reitiltään hyvä, tiet pysyivät kunnossa eikä mitään suuria yllätyksiä osunut eteen. Pidon vaihtelu toki haastoi välillä, mutta se oli etukäteen tiedossa. Kovaa mentiin, mutta riskitaso ei ollut tapissa.
Jari Huttusen ja Antti Linnakedon MM-ohjelma Hyundailla jatkuu 25.-28. lokakuuta ajettavalla Espanjan MM-rallilla.
Walesin MM-ralli 2018, lopputulokset WRC2, top 6:
1. Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen, FIN, Skoda Fabia R5, 3:15:27.2
2. Pontus Tidemand – Jonas Andersson, SWE, Skoda Fabia R5, +1:34.2
3. Gus Greensmith – Alessandro Gelsomino, GBR/USA, Ford Fiesta R5, +2:13.6
4. Jari Huttunen – Antti Linnaketo, FIN, Hyundai i20 R5, +2:56.8
5. Stéphane Lefebvre – Gabin Moreau, FRA, Citroen C3 R5, +4:35.4
6. Lukacz Pieniazek – Mazur Przemyslaw, POL, Skoda Fabia R5, +6:20.1
Teksti: Jari Huttusen tiedotus
Kuva: Hyundai Motorsport