Kansainvälisen autoliitto FIA:n myöntämä kultatason sertifiointi ympäristöstä huolehtimisessa on kunnia-asia Neste Rallille.
Neste Rallin toimitusjohtaja Jani Backman on tyytyväinen: kolmen vuoden työ palkittiin vuosi sitten, kun Neste Rallista tuli yksi rallin MM-sarjan neljästä osakilpailusta, jotka olivat saavuttaneet autoilun kansainvälisen kattojärjestön FIA:n korkeimmat ympäristökriteerit.
”FIA:n auditoinnin perustana olivat muun muassa kilpailun tuottama hiilijalanjälki, ilmanlaatu, logistiikka ja materiaalihankinnat, joihin kuuluvat kaikki paino- ja fanituotteet sekä opasteet. Vuosi vuodelta arvioimme omaa kehitystämme läpi linjan.”
Ympäristövastuutyö on jatkuvaa ja sitä toteutetaan ja kehitetään myös yhdessä tapahtumakumppaneiden kanssa.
”Nesteen kanssa teemme yhteistyötä muun muassa sataprosenttisesti uusiutuvan My Dieselin myötä, jota käytämme kaikissa dieselautoissamme sekä sähkögeneraattoreissa. Myös toisen yhteistyökumppanimme Granon kanssa pohjana on vahvasti uusiutuvuus-ajattelu.”
Harva tulee ajatelleeksi, miten monipuolisesti ympäristövastuusta näinkin isossa mittakaavassa huolehditaan.
”Tapahtuman tuottamien äänien osalta on kuljettava lain mukaisesti, samoin maaperän ja vesistön kuormitusta arvioitava ja kontrolloitava jatkuvasti. Jätteiden hallinta erikoiskokeilla ja Paviljongin alueella on niin ikään tärkeä osa kokonaisuutta.”
”Kyse on suomalaisesta suurtapahtumasta. Samassa genressä on muitakin toimijoita. Kumppanimme Ramirentin kanssa peilaamme omaa toimintaamme myös muihin tapahtumiin, joissa he ovat mukana”, Backman kuvailee yhteistyön hyötyjä.
Pienistä puroista toimivaksi kokonaisuudeksi, sitä ympäristöajattelu parhaimmillaan on. Luonto muistaa luonnonystävää.
”FIA:n raportissaan kiittelemät joukkoliikennejärjestelyt ja öljyntorjuntavälineistö ovat esimerkkejä onnistumisista, jotka kertovat että jatkamme oikealla tiellä. Ympäristötyö ei tapahdu vain tuolla jossain tapahtumajärjestäjien kulisseissa, vaan on kaikkien yhteinen asia. Jyväskylän kaupungin kanssa haluamme tänäkin vuonna tarjota rallivieraille hienon MM-elämyksen, ja samalla muistuttaa pitämään yhteisestä ympäristöstämme huolta – ovathan Paviljongin puitteet ja Keski-Suomen metsät myös maailman mittakaavassa aivan ainutlaatuisen puhtaita, upeita paikkoja nauttia MM-tapahtumasta”, promoottori Backman kiittelee.
KUVA: Toni Ollikainen / AKK